torstai 12. joulukuuta 2013

Luukku kerrallaan

Kuluneella viikolla olen tuntenut itseni taas enemmän tai vähemmän laboratoriorotaksi. Verikokeita, luustokartoitus, tietokonetomografia, mammografia ja ultra. Pistos toisensa perään, suonien etsintää, odotushuoneiden seiniä, kapeita tutkimuspöytiä.
Siinä missä vielä vuosi sitten koin erilaiset tutkimukset ainakin osittain kiehtoviksi ja jännittäviksi, on tällä hetkellä kuvaavampaa käyttää sanoja Työläs, Kiusallinen, Rasittava, Menisijoohikoskaeikiinnosta. Eipä sillä, jokainen kuvaus on vain hyväksi, tilanne täytyy kartoittaa täysin ja hoitovasteet selvitettävä. Silti ajatus siitä että tämä kaikki tulee mahdollisesti toistumaan muutaman kuukauden välein koko loppuelämäni ajan, ei totisesti houkuta. Mutta jospa taas yritetään mennä ajatustasollakin askel kerrallaan.

Ensi viikolla odottamassa on vihdoin kasa vastauksia. Olo on vuoroin varovaisen optimistinen, vuoroin jyrkän realistinen. Ihmeitä tuskin vielä kannattaa odottaa. Kyseessä on nyt huomattavasti laajemmat tutkimukset kuin syyskuussa, on varsin todennäköistä että nyt löytyy vielä etäpesäkkeitä joista ei aiemmin tiedetty. En ole myöskään ehtinyt kovin montaa sytostaatti-iskua saamaan tässä välissä, enkä yhtään tiedä kuinka nopeasti ne voivat näyttää kyntensä. Varovainen optimistisuus liittyy lähinnä omaan vointiin. Hoitoviikkoja lukuunottamatta olen voinut ihan kohtalaisen hyvin, ja kivutkin ovat pysyneet jotakuinkin kurissa fiksuilla määrillä kipulääkkeitä. Mutta jospa nyt vain odotetaan rauhassa ensi viikkoon.

Jos lääkärit päättävät että jatketaan samalla hoitorytmillä kuin nytkin, saan vielä ensi viikolla yhden iskun ennen Joulua. Vaikka kuinka yritän ajatella joka iskun olevan hyväksi, en silti voi olla täysin riemuissani. Taukoviikon jälkeiset iskut ovat aina olleet melko pahoja, ja ajatus voimien viemisestä juuri ennen Joulua ei houkuta. Vielä on pieni asenteen etsiminen käynnissä, ehkä se tästä.

Varsinaista Joulumieltä ei ole tarvinnut haeskella. Siinä missä vielä jokin aika sitten luulin että vasta onkologin vastaanoton jälkeen tiedän missä fiiliksissä meillä juhlitaan, on luuloni osoittautunut täysin vääräksi. Joulun odottamisen tunnelma on hiipinyt sydämiin pienin askelin jo useampi hetki sitten. Enkä usko että tätä tunnelmaa voi rikkoa minkäänlaiset uutiset tai tulokset, Joulu on silti täysin Joulu. Jos hetkeksi tuntee valuvansa jonkinlaisen sumeamman murheen alhoon, ei tarvita kuin vilkaisu huoneesta toiseen viipottaviin, tonttulakit heiluen kulkeviin nappisilmiin jotka laskevat kalenterin jäljelläolevia luukkuja ja supisevat salaisuuksia milloin minkäkin nurkan takana. Pienet ihanat tonttuni, tiedän että heissä asuu ihan oikea Joulun henki <3

- Terhi
Nea ja Otto

4 kommenttia:

  1. Parhaita mahdollisia tuloksia ensi viikolla ja hyvää joulun odotusta! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon, samoin hyvää Joulun odotusta sinulle!

      Poista
  2. Se on kyllä niin totta että lapset pitää mukana elämässä ja tässä hetkessä! Kumpa itsekin osais välillä suhtautua asioihin niinkuin lapsi.Toivotan sinulle ja koko teidän perheelle ihanaa,rauhallista joulunaikaa ja tietty sitä että ensi viikon uutiset olisivat mahdollisimman hyviä. Isla

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lapsilta voi oppia niin paljon, ehkä siitä asenteesta on jo osa siirtynyt itsellekin mutta paljon on vielä tekemistä. Kiitos sinulle, toivon myös sinne oikein ihanaa Joulun aikaa ja taikaa.

      Poista